Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Omikron tuli Pekingiin juuri olympialaisten alla – yksi tartunta on saanut aikaan valtavan koronajahdin Kiinan pääkaupungissa

Kiinan nollatoleranssi koronaviruksen suhteen saa maan käyttämään kovia keinoja aina kun uusia tartuntoja löydetään, kirjoittaa Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley.

Suojavarusteisiin pukeutunut terveystyöntekijä ottaa koronatestejä kadulla.
Terveydenhuollon työntekijä teki koronatestejä Pekingissä perjantaina. Kuva: Wu Hong / EPA
Kirsi Crowley

PEKING Omikron on nyt Kiinan vallan ytimessä Pekingissä. Vasta yksi tartunta on havaittu, mutta pääkaupungissa odotetaan tilannepäivityksiä varpaillaan. Pitäisikö jo hamstrata, miettii moni.

Kiinan nollatoleranssi koronaviruksen suhteen tarkoittaa sitä, että yhteenkin tartuntaan suhtaudutaan kovin ottein. Pekingiä on varjeltu erityisen tarkkaan. Tänne koronan ei pitänyt päästä.

Niinpä Luoteis-Pekingissä Haidianin alueella tartunnan saaneen asuinkorttelin ja työpaikan väki ovat karanteenissa ja asukkaat jonottavat koronatesteihin pikkupakkasessa. Yli 13 000 ihmistä on jo testattu.

Tartunnan saanut oli ehtinyt käydä monessa ravintolassa ja suosituissa ostoskeskuksissa kahden viikon aikana ennen omikronin havaitsemista. Näissäkin paikoissa on otettu koronavirusnäytteitä pinnoista.

Kiinassa yksikin tartunta vaikuttaa siis vähintäänkin tuhansien ihmisten arkeen. Tartunnan saaneen liikkuminen ja kontaktit kahden edeltävän viikon aikana jäljitetään. Sitä helpottaa kännykän koronasovellus, jonka QR-koodi pitää skannata niin kaupoissa, ravintoloissa kuin muualla julkisilla paikoilla.

Minäkin sain viestin, jossa kerrottiin päivän ja tuntien tarkkuudella kävelyreitit, ravintolat, bussit ja muut paikat, joissa tartunnan saanut oli liikkunut. Jos olen osunut silloin samalle alueelle, minun pitäisi ilmoittautua asuinpaikkani korttelikomitealle ja mennä testiin.

Tartunnan saanut henkilö ei ollut käynyt kaupungin ulkopuolella. Hän oli saanut tartunnan Pekingissä, jossa omikronia ei virallisesti ollut. Todennäköisesti virusvariantti lymyili siis Pekingissä jo ennen havaittua tartuntaa.

Siitä tosin harva yllättyy. Tianjinin kaupunki, jossa omikron parhaillaan leviää, on Pekingin naapurissa. Miljoonakaupunkien välillä on muun muassa vilkas työmatkaliikenne.

Työntekijät pystyttävät aitaa kisapaikan läheisyydessä.
Työntekijät pystyttivät aitaa Pekingin talviolympialaisten kisapaikan läheisyydessä torstaina. Kuva: Roman Pilipey / EPA

Koska covid-toimet ovat Kiinassa kovat, ihmiset potevat vilustumisoireita hiljaa kotonaan. Kukapa haluaisi olla se naapuri, jonka takia koko lähiseudun väki lukitaan koteihinsa viikoiksi.

Jopa kuumelääkkeen ostaminen herättää epäilyjä. Apteekit joutuvat raportoimaan niistä viranomaisille ja ostaja voi joutua testattavaksi.

Pekingiä on varjeltu virukselta tarkkaan, koska talviolympialaiset alkavat kaupungissa vajaan kolmen viikon kuluttua. Ulkomailta tuleva olympiaväki elää niin sanotussa kuplassa erillään kaupunkilaisista, koska kisaväen pelätään tuovan tartuntoja Kiinaan.

Pekingiläisiä on kehotettu jopa olemaan lähestymättä kisaväkeä kuljettavia busseja. Edes mahdollisen onnettomuuden tapahtuessa ei saa mennä auttamaan koronavirusriskin takia.

Nyt varotoimia on kiristetty entisestään. Valtion median mukaan jokainen pääkaupunkiin saapuva tarvitsee koronavirustestin kahden päivän kuluessa ennen saapumista ja kolme päivää saapumisen jälkeen.

Pääsy Pekingiin on ylipäänsä vaikeaa. Kaupungeista, joissa on yksikin tartunta, ei saa lentää Pekingiin.

Asukkaitakin on kehotettu pysymään kotona Pekingissä, vaikka olympialaisten aikaan vietetään kiinalaista uuttavuotta. Silloin kiinalaiset perinteisesti matkustavat tapaamaan sukulaisiaan ympäri maata.

1,4 miljardin asukkaan Kiinassa luvut ovat pieniä verrattuna muuhun maailmaan, mutta nollatoleranssi tekee yhdestäkin tartunnasta dramaattisen. 13 miljoonan asukkaan Xi’anin kaupungin sulkeminen joulun aikaan osoitti, miten kovat toimet otetaan helposti käyttöön.

Asukkaat eivät ole saaneet liikkua kodeistaan ja ovat olleet ruoka-avun varassa. Jakelijoitakaan ei riittänyt. Kaupungissa kuoli jopa ihmisiä, kun heitä ei päästetty sairaalaan koronavirusrajoitusten takia.

Xi’anin eristystä aletaan parhaillaan höllentää yli kolmen viikon jälkeen. Sinä aikana Xi’anissa havaittiin reilu 2000 tartuntaa.

Tiukat koronavirusrajoitukset tuntuvat kuitenkin yhä vain paikallisesti Kiinan kaupungeissa tai kaupunginosissa, joissa tartuntoja havaitaan. Kiinan mukaan se pitää tuotannon ja ihmisten arjen käynnissä nollatoleranssillaan.

Nopeasti leviäväksi tiedettyä omikronia on havaittu nyt ainakin viidessä provinssissa ja kaupungissa. Pekingin ja Tianjinin lisäksi sitä on havaittu Henanin, Guangdongin ja Shaanxin provinsseissa.

Kiinassa riehuu myös delta-variantti. Kotoperäisten tartuntojen määrä on ollut virallisten lukujen mukaan viime päivinä laskussa. Lauantaina koko maassa todettiin 65 kotoperäistä oireellista tartuntaa ja 52 oireetonta.

Todellista tartuntamäärää ei tiukasta kontrollista huolimatta voi kuitenkaan tietää. Sen osoitti pekingiläinen tartunnan saanut. Omikronia on vaikea saada kiinni.

Suosittelemme