Kaveriporukat ovat tapelleet väkivaltaisesti Oulussa, ja nyt poliisi valvoo nuoria tiukasti – "Halutaan puuttua ennen kuin on tunnukset ja värit"

Oulussa poliisi ja nuorisotyöntekijät pyrkivät estämään väkivaltaisten nuorisojengien syntymisen. Seurasimme viranomaisten valvontaa yhden perjantai-illan ajan.

Poliisi valvoi tehostetusti oululaisnuorten toimintaa perjantaina 13.5.
Timo Sipola
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksi poliisin partioautoa siirtyy nopeasti Oulun kävelykatu Rotuaarilla satakunta metriä Mäkkärin edestä Rotuaarin pallolle. Toinen autoista laittaa siniset hälytysvalot päälle.

On keväinen perjantai-ilta Perämeren rannalla, missä aurinko tähän aikaan vuodesta enää käväisee horisontin alapuolella keskiyön molemmin puolin.

Nopeasti autoja on paikalla puolen tusinaa, ja poliisit ottavat kadun hallintaansa. Kaksi heistä siirtää kiinniotetun nuoren pahoinpitelijän koppiautoon ja alkaa sen jälkeen keräillä tämän kavereilta kiinniotetun tavaroita mukaan laitokselle.

Yksi poliiseista seisoo sivummalla vastapuolen kanssa ja odottaa ambulanssia paikalle tarkistamaan vaurioita. Ulkoisesti tarkastellen kovin pahasti ei ehtinyt käydä.

Erinäköisistä suomalaisista koostuva nuorisojoukko ja aikuiset ohikulkijat seuraavat tilannetta kiinnostuneena. Jo aikuisikään ehtinyt mies kärisee kimakalla ja kuuluvalla äänellä poliisille yhä uudelleen ja uudelleen samaa mantraa: Ei ne voi tulla tänne meitä määräilemään.

Poliisi valvoo Oulun keskustassa
Viime perjantaina aloitetussa tehostetussa valvonnassa takavarikoitiin kuula-aseita, otettiin kiinni aseiden tai nyrkkien kanssa heiluneita nuoria, takavarikoitiin alkoholijuomia, kirjoiteltiin sakkoja, vietiin alaikäisiä päihtyneitä kotiin ja tehtiin ilmoituksia sosiaaliviranomaisille. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Tämän saman porukan käytökseen poliisi on puuttunut viime aikoina tiuhaan.

Nuorten keskuudessa on havaittu jengiytymisen esiastetta, ja tilanteeseen halutaan puuttua heti.

Poliisi aloitti Oulussa viime viikonloppuna tehovalvonnan yhdessä kaupungin, seurakunnan ja Walkersin jalkautuvan nuorisotoiminnan kanssa. Tätä on tarkoitus jatkaa pitkälle kesään.

Poliisin mukaan väkivaltainen käytös ja uhkailu kytkeytyy yksittäisiin nuorisoporukoihin, eli vain pieni joukko väkivaltaisesti käyttäytyviä nuoria aiheuttaa ongelmia.

Viime aikojen tunnetuin esimerkki tämän tyyppisestä nuorison välivaltaisesta toiminnasta Oulussa on Haukiputaalla viime kuussa kahden nuorisoporukan välienselvittely.

Joku oli pahoinpidelty kotibileissä, ja Oulun porukka oli lähdössä kostoretkelle Haukiputaalle.

Poliisi kertoo onnistuneensa estämään syntymässä olleen tilanteen yhdessä nuorisotyöntekijöiden ja muiden viranomaisten kanssa.

Oulun Poliisi valvoo keskustassa perjantai yössä.
Poliisi pyrkii olemaan näkyvästi esillä Oulun keskustassa. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Oulun Ankkuri-tiimissä ja NURRI-hankkeessa työskentelevä nuorisotyönohjaaja Jussi Ontero kertoo, että vaikka tappelu on pienen porukan juttu, sellaisen seuraaminen kiinnostaa huomattavasti isompaa joukkoa. Ja käyttäytymismalli saattaa näin levitä.

Poliisin ja nuorisotyöntekijöiden mukaan alaikäiset kantavat myös aiempaa enemmän mukanaan erilaisia aseita.

Ennen ja jälkeen Rotuaarin pallolla tapahtuneen pahoinpitelyn kadulta otettiin kiinni kaksi nuorta, jotka esittelivät kuula-aseitaan.

Poliisin mukaan pahimmassa tapauksessa tällaisella aseella heiluvat voivat päästä hengestään, jos aseella osoittelee poliisia, jonka on pakko reagoida nopeasti.

Oulun kaupungin nuorisotyönohjaaja Jussi Ontero arvioi kuulapyssyn kantamisen olevan yhtä vaarallista kuin oikean aseen kantamisen.

Nuorisotyonohjaaja Jussi Ontero Oulun kaupungilta
Nuorisotyönohjaaja Jussi Ontero on iloinen siitä, että jalkautuvaan nuorisotyöhön on vakinaistettu Oulussa kolme uutta henkilöä. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Kaverit vaikuttavat eniten

Alaikäisten väkivaltainen ja raaistuva käyttäytyminen on arkipäivää Oulussa, mutta poliisi ei halua, että Pohjois-Suomen pääkaupunkiin muodostuu jengejä Etelä-Suomen malliin.

Keskusrikospoliisi on ollut huolissaan useista Helsingissä ja kaupungin lähialueilla toimivista katujengeistä, joista osalla on yhteyksiä myös järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

– Oulussa en puhuisi vielä jengeistä. Enemmänkin on kyse kaveriporukoista, joilta puuttuu ajanviete ja harrasteet. Keräännytään keskustaan ja käyttäydytään huonosti, sanoo ylikonstaapeli Antti Tikkanen Oulun poliisista.

Myös ylikomisario Jyrki Kivirinnan mukaan Oulussa on toistaiseksi kyse kaveriporukoiden välisistä nahisteluista. Hänellä on kokemusta järjestyksenpidosta jo 1990-luvulta Oulun Kristalliyön ajoilta saakka. Oulun kristalliyö oli elokuussa 1990 tapahtunut nuorisomellakka. Paikalla oli tuhatkunta nuorta, jotka pahoinpitelivät poliiseja ja runtelivat poliisiautoja.

Ylikomisario Jyrki Kivirinta Oulun poliisi
Ylikomisario Jyrki Kivirinta uskoo ennaltaehkäisevään toimintaan yhdessä jalkautuvan nuorisotyön verkoston kanssa. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Kivirannan mukaan aikaisemmin nuorisoporukat syntyivät alueelliselta pohjalta. Oltiin jostakin kylästä tai kaupunginosasta. Sosiaalisen median myötä tällainen on kadonnut. Korttelilla tai kaupunginosalla ei ole suurtakaan merkitystä porukoiden synnyssä. Nyt määrittävä tekijä saattaa olla musiikkigenre, nuorisokulttuuri tai joku muu kiinnostuksen kohde.

Nuorten on siis paljon helpompaa verkostoitua ja olla tekemisissä kuin ennen. Se on hyvä, mutta joskus huonokin asia.

– Näille nuorille, jotka ovat nyt ongelmia aiheuttaneet, on kasaantunut ongelmia pikkuhiljaa eri syistä, sanoo Kivirinta.

Tutkimusten mukaan alle 15-vuotiaiden rikosepäilyt ovat kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Taustalta löytyy huono-osaisuutta, heikkoa koulutustaustaa ja puutteita kotioloissa.

Poliisi kertoo, että alaikäisten väkivaltainen käyttäytyminen on lisääntynyt paitsi kaupungilla viikonloppuisin, myös kouluissa. Osin väkivalta on raaistunut.

Kotiolot vaikuttavat, mutta kaveripiirillä on Tikkasen mukaan suurempi merkitys ja vaikutus.

Porukasta löytyy kohtalotovereita ja siinä on Kivirannan mukaan eväät jengiytymiseen.

– Haluamme tukea näiden nuorten kasvatustyötä, mutta toki päävastuu on kotona, sanoo Kivirinta.

– Tämä voisi olla kasvualusta jengeille. Siksi halutaan puuttua nyt ennen kuin näillä porukoilla on tunnukset ja värit, sanoo Tikkanen.

Koko kevätkesän jatkuvalla valvonnalla on tarkoitus rauhoittaa tilannetta olemalla näkyvästi läsnä kaupungilla.

Ylikonstaapeli Antti Tikkanen Oulun Poliisista
Ylikonstaapeli Antti Tikkanen toivoo, että osa poliisille työtä aiheuttavista nuorista päätyisi itsekin poliisiksi aikanaan. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Nuoret eivät tunnisteta etnistä vastakkainasettelua

Haastateltavat kertovat, että etnisen vastakkainasettelun ajatuksesta innoituksensa saavat tahot ovat pyrkineet käyttämään monikulttuurisen nuorisoporukan etnisyyttä rotuvihan lietsontaan.

Poliisi ja nuorisotyöntekijät eivät kuitenkaan näe Oulun tilanteessa minkäänlaista etnistä vastakkainasettelua, vaan joukon eri syistä syrjäytymiskierteen uhkaamia alaikäisiä lapsia.

– Se on huolestuttavaa ja vaarallista, jos aletaan osoittelemaan tietynlaisia ihmisiä, sanoo Jussi Ontero.

Oulun nuoret tuntevan Onteron mukaan nuorisoporukoissa ei tunnisteta etnistä vastakkainasettelua.

– Asiat ovat menneet huimia harppauksia eteenpäin, eikä se ole heille minkäänlainen juttu.

Maahanmuuttajataustaiset nuoret sulautuvat poliisin ja nuorisotyöntekijöiden mukaan nuorten joukkoon, mutta kohtaavat kaupungilla kuitenkin ulkonäkönsä vuoksi huutelua ja jopa rasismia.

– Kyllähän sitä tavallaan ymmärtää huonosti käyttäytyviä nuoria, jotka kohtaavat rasismia. Tietysti toivon, että jossain vaiheessa heitä lähtee elämä ohjaamaan johonkin parempaan suuntaan, sanoo ylikonstaapeli Antti Tikkanen.

Poliisi valvoo Oulun keskustassa
Kävelykatu Rotuaarilla Pekurinkulman ja Rotuaarin pallon välillä oli viime perjantaina vilkkainta. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Ontero selittää että varsinkin hänen tietämillään potentiaalisilla häiriökäyttäytyjillä on voimakas näyttämisen halu.

– On huolestuttavaa, että oma kunnia on niin tärkeä asia. Sitä ei haluta menettää missään tilanteessa ja juuri se saattaa aiheuttaa tilanteiden kärjistymistä.

Ylikonstaapeli Tikkanen on vakuuttunut, että kaupungilla olisi viikonloppuisin paljon rauhattomampaa, jos poliisi ei olisi paikalla.

– Olen aivan varma siitä, että täällä tulisi tappeluja ja jonkinlaisia henkilövahinkoja, joissa nuoret ihmiset olisivat sekä kohteina että tekijöinä.

Sekä poliisi että nuorisotyöntekijät korostavat, että nuoriso on huomattavasti fiksumpaa kuin sukupolvi tai kaksi sitten. He ovat koulutetumpia, kansainvälisempiä ja avarakatseisempia kuin aiemmin, mutta aina on myös niitä, jotka eivät osaa käyttäytyä.

– Valitettavasti joukossa tyhmyys tiivistyy, ja tilanteet ryöpsähtävät käsistä. Jos ajatellaan ihmisen kehitystä yleensä, niin nämä nuoret ovat puolessa välissä oppimassa kansalaistaitoja ja sitä, miten yhteiskunnassa käyttäydytään, sanoo ylikomisario Jyrki Kivirinta.

Tänään perjantaina poliisi lähtee taas näkyvästi partioon Oulun yöhön. Lämpötilat pysyttelevät vielä kohtuullisen viileinä, mikä on omiaan rauhoittamaan tilannetta.

Oulun torin ranta perjantai iltana.
Nuoria kokoontui viettämään perjantai-iltaa erityisesti Oulun Torinrantaan. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Lue myös: Nuorten rikollisuus on muuttunut, sanoo entinen nuorisorikollinen – ja ongelmaan pitäisi puuttua, ennen kuin se karkaa käsistä

Nuorten väkivalta ei ole vain Helsingin ongelma: Kajaanissa nuorisotyöntekijät kertovat, kuinka rikollisuus ja jopa jengiytyminen ovat lisääntyneet

Suosittelemme