Australian pääkaupungissa ampumavälikohtaus lentokentällä

Poliisin mukaan kukaan ei loukkaantunut ammuskelussa. Epäilty on otettu kiinni.

Australian pääkaupungissa ampumavälikohtaus lentokentällä
Jenni Joensuu

Australian pääkaupungissa Canberrassa sattui sunnuntaina ampumavälikohtaus, kun mies alkoi ammuskella lentoaseman pääterminaalissa.

Poliisi otti miehen kiinni. Kukaan ei poliisin mukaan loukkaantunut.

Australian yleisradioyhtiö ABC:n mukaan mies avasi tulen terminaalin check in -alueella. Kiinniotetun miehen uskotaan toimineen yksin.

Lentokenttä evakuoitiin ja suljettiin varotoimenpiteenä, mikä on johtanut lentojen viivästymiseen.

Laukauksia ei suunnattu ihmisiin

Australian poliisista kerrottiin toimittajille, että mies oli saapunut lentokentän lähtöalueelle ja aluksi vain istunut siellä.

– Noin viiden minuutin kuluttua mies on ottanut aseen esille ja ampunut noin viisi laukausta, poliisin edustaja Dave Craft kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Rikospaikalta kävi ilmi, että mies oli ammuskellut terminaalin sisällä olevaan lasiin. Laukauksia ei Craftin mukaan ollut suunnattu paikalle olleisiin ihmisiin.

Miehen motiivista poliisilla ei ollut tietoa.

Poliisiautoja Canberran lentoaseman pääterminaalin edessä.
Canberran lentokenttä evakuoitiin ja suljettiin ampumatapauksen jälkeen. Kenttä avattiin myöhemmin sunnuntaina. Kuva: Mick Tsikas / EPA

Lentoja peruttu

ABC:n paikalla ollut toimittaja Lily Thomson kertoi kuulleensa laukaukset ennen kuin ihmiset alkoivat huutaa.

Hän näki pelästyneen naisen huolehtivan vauvasta.

– Me kaikki juoksimme ja jäin tuon isoäidin ja hänen vauvansa luo ja piilouduin infopisteen taakse, Thomson kertoi ABC:lle.

Canberran lentoasema avattiin myöhemmin sunnuntaina, mutta osa lennoista oli peruttu.

Suosittelemme