Liiketaloutta opiskeleva Emma Kokkonen lähti Hongkongiin houkuttelemaan huippuosaajia Suomeen – eniten kiinnostivatkin äitiyspakkaus ja luonto

Lappeenrantalainen opiskelija suoritti opintoihin kuuluvan harjoittelunsa ulkomailla. Hänelle syntyi yhteensä 5,5 kuukauden ulkomailla olon myötä kaukokaipuu, ja hän suunnittelee jo seuraavaa seikkailuaan.

Nuori nainen marimekko-repun kanssa. Taustalla Saimaa, rantojen vihreät metsät ja soutuveneitä.
Emma Kokkonen joutui Hongkongissa kahden viikon koronakaranteeniin ennen kaupunkiin pääsemistä. Takaisin Suomeen saapunut Kokkonen suunnittelee jo seuraavaa vierailuaan Aasiaan. Kuva: Mikko Mykkänen / Yle
Mikko Mykkänen

Puoli vuotta sitten lappeenrantalainen 24-vuotias Emma Kokkonen jännitti pian alkavaa työharjoitteluaan.

LAB-ammattikorkeakoulussa liiketaloutta opiskeleva Kokkonen oli lähdössä 4,5 kuukauden mittaiseen harjoitteluun Suomalaiseen kauppakamariin Hongkongiin.

Nainen Hong Kongissa vuoren huipulla. Vuoren juurella rannikkoa ja kaupunkia.
Emma Kokkosen lempiharrastuksia Hongkongissa oli vaeltaminen. Hän kertoo jo haaveilevansa seuraavia vaelluksiaan Aasiassa. Kuva: Sebastian Germann

Yksi osa Hongkongissa suoritettua harjoittelua oli Three months by lake Saimaa -projektin tiedottamista. Vihreän teknologian huippuosaajia kutsuttiin sekä Hongkongista että Japanin Tokiosta tutustumaan Etelä-Karjalaan ja maakunnan yritysmaailman ja teollisuuden tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Emma Kokkosen työpanoksen avulla projektiin haki mukaan yli 100 aasialaista huippuosaajaa.

Katu täynnä kojuja Hong Kongissa.
Emma Kokkonen ei tykännyt Hongkongin rahakeskeisyydestä. Hänen mukaansa ihmiset vaikuttivat aina kiireisiltä ja liian työkeskeisiltä. Kuva: Emma Kokkonen

Emma Kokkosen aseena aasialaisten huippuosaajien houkuttelemiseen Saimaan kauniisiin maisemiin toimi muun muassa kotimaasta tuliaisina tuodut Marianne-karkit sekä kyky vastata projektista kiinnostuneiden henkilöiden kysymyksiin.

– Kolme kuukautta Saimaalla oli ihan lempitehtäviäni, Emma Kokkonen kertoo ja listaa sen jälkeen hakijoita kiinnostaneita asioita.

Hakijoita kiinnostivat esimerkiksi lappeenrantalaisten englannin kielen taidot, kaupungin kulttuurimahdollisuudet ja luonto.

Nainen seisoo kädet avoinna. Taustalla öinen Hong Kong ja kaupungin valot.
Öiset kaupungin valot saivat Emma Kokkosen tuntemaan itsensä todella pieneksi. Toisaalta tuhansien valot herättivät ajatuksia siitä, ettei hän ole yksin. Kuva: Sebastian Germann

Yleisemmällä tasolla aasialaisia kiinnostivat eniten sellaiset asiat, joita suomalaiset saattavat pitää arkisena ja tavallisena. Suomalainen luonto, koulutusjärjestelmä, työkulttuuri ja äitiyspakkaus nousivat usein keskustelun aiheiksi.

– Tietty yksi asia mikä kiinnosti todella paljon oli revontulet, ja voiko niitä nähdä täällä, Emma Kokkonen kertoo.

Moni oli pettynyt Kokkosen kerrottua, että revontulet ovat yleensä talvinen näky, eikä niitä usein kesällä näe.

Emma Kokkonen lähti Hongkongiin työharjoitteluun: “Oli todella ilahduttavaa nähdä katukuvassa Marimekon kangaskasseja”
Emma Kokkonen kertoo harjoittelustaan Aasiassa ja ensitunnelmistaan saavuttuaan Hongkongiin. Toimittajana Mikko Mykkänen.

Hongkongissa oli paljon kiinnostusta Suomea kohtaan. Kiinnostus näkyi myös Three months by Saimaa -projektin ulkopuolella muun muassa siinä, että moni Kokkosen harjoittelun aikana saamista paikallisista kavereista tiesi edes jotain Suomesta. Muun muassa muumit tunnistettiin.

Suuren kaupungin vilskettä.
Emma Kokkonen ei koskaan tottunut miljoonakaupungin maisemiin. Kuvassa hänen maisemiaan matkalla postitoimistolle. Kuva: Emma Kokkonen

Suomalaisuus näkyi aasialaisen miljoonakaupungin katukuvassakin.

– Oli todella ilahduttavaa nähdä katukuvassa Marimekon kuoseja. Muistan ensimmäisen hetken, kun näin kaksi tyttöä, joilla molemmilla oli Marimekon erilaiset kangaskassit. Innostuin niin kovasti, että laitoin kavereille Suomeen heti viestiä, Emma Kokkonen sanoo.

Marimekko-reppu Saimaan rannalla.
Emma Kokkonen toi Hongkongista Suomeen Marimekon repun. Katukuvassa vilahtavat Marimekon tuotteet ovat pala Suomea Hongkongissa. Kuva: Mikko Mykkänen / Yle

Lappeenrantalainen Emma Kokkonen yllättyi, miten nopeasti aasialaisen miljoonakaupungin vilske alkoi tuntua kodilta. Hongkongissa ihmiset olivat ystävällisiä, aina valmiina auttamaan ja osasivat hyvin englantia. Kokkonen tottui jopa aikavyöhykkeen ja ilmaston vaihtumiseen nopeasti.

– Kävin lähtöä edeltävänä päivänä avannossa. Nyt kun palasin takaisin Suomeen, vesi oli noin parisenkymmentä asteista, ja ihoni meni ihan kananlihalle. Hyvä, että uskalsi uimaan ollenkaan, kertoo Kokkonen.

Nuori nainen lasiovella sisällä. Ovessa lukee KOE.
Vasta valmistunut Emma Kokkonen työskentelee edunvalvonnan asiantuntijana LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnalla. Kuva: Mikko Mykkänen / Yle

Ensimmäistä kertaa Aasiassa käynyt Emma Kokkonen tykkää Hongkongissa kaupungin ja luonnon tasapainosta. Suurien urbaanien maisemien läheltä löytyy suuri määrä vihreää luontoa.

Kokkonen on Hongkongissa olon aikana saanut itselleen myös uuden harrastuksen: vaelluksen.

– Suomen luontoa tuli ikävä, ja on ihana olla täällä kotona, mutta jäi myös vahva kaukokaipuu. Myös sieltä Aasiasta löytyi upeaa luontoa ja ihanaa kaupungin ja luonnon yhdistelmää, Emma Kokkonen sanoo.

Suosittelemme