Hanna Erolahti hankki liput Metallican Suomen keikoille jo ennen kuin ne tulivat myyntiin – fanipaikat kalleimmillaan lähes 600 euroa

Metallican Suomessa järjestettävien konserttien pääsylippujen hinnat vaihtelevat reilusta sadasta eurosta lähes kuuteen sataan.

Metallica-fani Hanna Erolahti poseeraa kameralle Metallican laulaja-kitaristi James Hetfieldin kanssa Meet & Greet -tapahtumassa Helsingissä.
Hanna Erolahti pääsi tapaamaan lempiyhtyeensä jäsenet Metallican Meet & Greet -tapahtumassa Helsingissä 2012. Kuvassa Hanna ja bändin laulaja-kitaristi James Hetfield. Kuva: Hanna Erolahden kotialbumi
Otso Karhu

Suomen raskaan musiikin ystävät saivat maanantaina syyn raivoisaan niskalihasten vetreyttämiseen, kun yhdysvaltalainen metallijätti Metallica ilmoitti konsertoivansa Helsingissä kesäkuussa 2024.

Bändi esiintyy Olympiastadionilla kahtena iltana, 7. ja 9. kesäkuuta, osana uutta albumiaan markkinoivaa M72-maailmankiertuettaan.

Tällä kertaa konserttiliput myydään molemmille keikoille samalla kertaa. Molemmille keikoille oikeuttavat kahden päivän liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina, 2. joulukuuta, ja yksittäisen keikan liput vasta tammikuussa.

Suomen Metallica-yhteisön, The Finnish Metallica Local Chapterin toiminnanjohtajaa Steve Burgessia tämä ei haittaa. Hän uskoo, että liput käyvät kaupaksi.

– Metallica on aina tarjonnut rahoille vastinetta, on sitten ostanut halvat tai kalliit liput, Burgess sanoo.

Samaa mieltä on lohjalainen pitkän linjan Metallica-fani, Finnish Chapterin jäsen Hanna Erolahti. Hän sai ostettua liput ennakkoon bändin kansainvälisen fanijärjestön, MetClubin, kautta jo tänään keskiviikkona.

– Jossain epäiltiin, että mahtaako niitä yhden päivän lippuja jäädä tammikuulle lainkaan. Itse olisin ostanut molemmat joka tapauksessa, Erolahti kertoo.

Fanit uskovat lippujen myyvän

Kahden päivän tavalliset konserttiliput ala- ja yläkatsomoissa maksavat 129–260 euroa. Kentälle pääsee 212 eurolla, ja tosifaneille tarkoitetulle snake pit -kentälle 562 eurolla.

Lisäksi myynnissä on eksklusiivisia erityispaketteja, joilla on hintaa vajaasta 500 eurosta lähes 3 200 euroon.

Burgessin mielestä katsomolippujen hinnat tuntuvat kohtuullisilta, sillä keikkalippujen hinnat ovat muutenkin nousseet viime vuosina paljon. Hän uskoo, että myös kalliimmille lipuille riittää kysyntää.

– Päälle satasen keikka on ihan ok. Osalle se on liikaa, osa on valmis maksamaan paljon enemmänkin, hän sanoo.

Tulevat konsertit eroavat Burgessin mukaan aiemmista siten, että Metallica myy alelippuja alle 16-vuotiaille. Lisäksi tosifanien suosima snake pit myydään tällä kertaa rahaa vastaan. Aiemmin snake pitiin on päässyt lähinnä arvontojen ja faniklubien jäsenyyden kautta.

– Se voi muuttaa snake pitin tunnelmaa, mutta tämäkin jää nähtäväksi. Ja näkee Metallican miltä paikalta tahansa, saa aina eri perspektiivin konserttiin.

Lipun saaminen on varautumisesta ja tuurista kiinni

Metallica on esiintynyt Suomessa yhteensä 21 kertaa, joista viimeisimpinä konsertit vuosina 2019 ja 2018.

Burgessin mukaan Finnish Chapterin jäsenistölle on tyypillistä, että liput ostetaan heti kun mahdollista. Näin hän aikoo toimia itsekin.

– Minulle tulee poikavuosilta tottuneesti jännitys, että saako lippuja vai ei, vaikka tietäisikin pääseväni konserttiin, Burgess sanoo.

Hanna Erolahti neuvoo tarkistamaan, että tarvittavat salasanat ja kirjautumistiedot ovat muistissa jo ennen lippujen varaamista. Loppu on tuurista kiinni.

– Melkein kaipaan niitä aikoja, kun mentiin kuudelta aamulla pakkaseen lippupisteelle jonottamaan pilettejä. Nyt tämän tietotekniikan kanssa on vähän epävarmempaa, mutta eipähän tarvitse jonottaa pakkasessa, Erolahti toteaa.

Finnish Chapterin jäsenet matkaavat Metallican perässä usein myös ulkomaille.

– Osa saattaa ostaa lipun vaikkapa Göteborgin konserttiin ja miettiä Helsingin keikoille yhtä lippua myöhemmin, Burgess kertoo.

Hanna Erolahti on fanittanut losangelesilaisbändiä jo yli 30 vuotta. Hän on nähnyt bändin Suomessa ja ulkomailla yhteensä parisenkymmentä kertaa.

– Olemme käyneet parhaan ystäväni kanssa ulkomaan keikoilla, ja nykyään myös tyttäreni on innostunut lähtemään mukaan. Mutta kotimaan konserteissa on aina oma tunnelmansa, Erolahti sanoo.

Hanna Erolahti poseeraa kameralle Metallican kitaristin Kirk Hammettin kanssa Meet & Greet -tapahtumassa Helsingissä.
Hanna Erolahti sai vuoden 2012 fanitapaamisessa valokuvat kaikkien bändin jäsenten kanssa. Kuvassa Hanna ja kitaristi Kirk Hammett. Kuva: Hanna Erolahden kotialbumi

Finnish Chapter on yhteisöllistä toimintaa

Steve Burgess on vuonna 2005 aloittaneen Finnish Chapterin pääasiallinen perustaja. Ryhmä on yksi suurimmista Metallica Chaptereista eli faniryhmistä, joita löytyy ympäri maailmaa.

– Tämä on todella yhteisöllistä toimintaa. Albumikuunteluja, mökkireissuja ja tietysti keikkoja. Ja kun Metallica-faneja saapuu ulkomailta tänne, voimme kestitä heitä faniporukan etkoilla ja jatkoilla, Burgess kertoo.

Metallica löytää maailmankiertueillaan usein aikaa myös pienelle Suomelle. Burgess arvelee, että verrattain laaja fanikulttuuri Suomessa on yksi syy tälle. Metallica voi luottaa siihen, että heidän keikkansa pohjolassa myyvät.

Burgess itse rakastui Metallicaan noin kymmenvuotiaana bändin yhden tunnetuimman kappaleen, Enter Sandmanin, kautta.

– Lainasin Black-albumin kasetin kaverilta ja kuuntelin sitä korvalappustereoilla sängyssä. Vieläkin nousee karvat pystyyn, kun muistelen sitä hetkeä.

Hanna Erolahti löysi bändin 1980-luvun loppupuolella Kill 'Em All -debyyttialbumin kautta. Levyn kappale Seek and Destroy on ollut Erolahden puhelimen soittoäänenä niin kauan kuin hän muistaa.

– Nykyään For Whom the Bell Tolls on lempparikappaleeni, Erolahti sanoo.

Uusi single kuunneltiin heti

Bändi julkaisi eilen maanantaina uuden singlen Lux Æterna maistiaiseksi tulevalta albumiltaan. Erolahti ja Burgess kuuntelivat sinkun välittömästi.

Biisi upposi molemmille. Tempo ei ole vuosien aikana pudonnut, vaikka bändin jäsenet ovat jo lähes kuusikymppisiä.

– Se yllätti positiivisesti. Toisella kuuntelukerralla tuntui jo hyvältä, ja odotan kyllä innolla uutta levyä. Vaikuttaa lupaavalta, Erolahti pohtii.

Burgess kiittelee, että bändi on onnistunut pitämään jalat maassa vuosien aikana.

– Metallican musiikissa sydän on mukana. Kuten Kill 'Em All -albumin kappaleessa Whipplash lauletaan: But we'll never stop, we'll never quit, 'cause we're Metallica.

Metallican M72-maailmankiertue alkaa Alankomaiden Amsterdamista huhtikuussa 2023 ja päättyy Meksikoon syyskuussa 2024. Euroopassa kiertue pysähtyy kaikkiaan kahdeksassa maassa.

Konserttijärjestäjien mukaan Olympiastadionin kaksi konserttia tulevat eroamaan toisistaan sisällöllisesti. Bändin uusi albumi 72 Seasons julkaistaan keväällä 2023.

YleX:n ohjelmassa pohdittiin vuonna 2020, onko Metallica yliarvostettu.

Voit keskustella aiheesta 2.12. kello 23:een saakka.

Suosittelemme