Tätä on ehdokkaiden arjen ruma puoli: lumityöt keskeytti pihalle kaartanut vaalihäirikkö, joka alkoi ladella törkeyksiä

Moni ehdokas kohtaa häirintää, useimmiten somessa. Tutkijan mukaan vihapuhe on poliittista väkivaltaa, joka uhkaa jo demokratiaa.

Kantahämäläinen eduskuntavaaliehdokas teki rikosilmoituksen, häirikkö tuli hänen kotipihalleen sättimään. Vihapuhe on poliittista väkivaltaa ja vallankäyttöä.
Leena-Kaisa Laakso
Avaa Yle-sovelluksessa

Kantahämäläinen naispuolinen eduskuntavaalien ehdokas kohtasi häiritsijän helmikuun lopussa omalla kotipihallaan. Hän haluaa pysyä nimettömänä aiheen arkaluontoisuuden takia.

– Olen edelleen järkyttynyt. Olin kotona tekemässä lumitöitä, kun pihaan ajoi auto. Kuljettaja avasi ikkunan, alkoi huutaa, sätti, kiroili ja lopetti sanoihin ”kyllä isää pitää kunnioittaa”. Hän vaikutti todella aggressiiviselta.

Ehdokas pelästyi ja teki tapahtuneesta rikosilmoituksen. Hän asuu maaseudulla, pihaan tullaan yksityistietä. Vahingossa sinne ei eksy. Sama häiritsijä oli huudellut hänelle jo paria kuukautta aiemmin, tuolloin yleisen tien varressa.

Pahimmalta ehdokkaasta tuntuu se, että tuntematon ihminen oli selvittänyt, missä hän asuu ja tuli varta vasten kotipihalle.

– Kadulla huutelu on eri asia. Tässä puhutaan toisenlaisesta rajojen rikkomisesta. Kyllä tämä on saanut naapuritkin tarkkailemaan autoja entistä tarkemmin, ehdokas kertoo.

Kanta-Hämeen poliisi vahvistaa, että sille oli tehty rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta. Asian tutkinta on kesken.

Tutkija: vihapuhe on poliittista väkivaltaa, eikä sitä tarvitse sietää

Vihapuhetta ja populismia Jyväskylän yliopistossa tutkivasta dosentti Tuija Saresmasta ehdokkaan pihalle uhkailemaan meno on todella huolestuttavaa.

– Se on selkeä hyökkäys demokratiaa vastaan ja suunnitelmallisuudessaan astetta hurjempi teko kuin esimerkiksi vaaliteltalla uhkailu.

Dosentti Tuija Saresma nojaa seinään ja katsoo kameraan.
Vihapuhetta tutkiva Tuija Saresma toivoo, että vihapuheeseen suhtauduttaisiin vakavasti ja puututtaisiin. – Vihapuheesta ja häirinnästä pitäisi tehdä aina rikosilmoitus, hän sanoo. Kuva: Petteri Kivimäki

Saresmasta poliittinen vihapuhe ja somehäirintä on koventunut. Somehäiriköinnistä on tullut arkipäivää. Se on hälyttävää, sillä vihapuhe on yksi poliittisen väkivallan muoto.

– Vihapuhe se ei todellakaan ole jotain, mitä eduskuntavaaliehdokkaiden pitäisi sietää. Sen tarkoitus on vaientaa ja hiljentää tietyt aiheet, ihmiset tai puoleet. Kuka enää haluaa ehdokkaaksi, kun siinä voi olla oma henki jo uhattuna.

Saresmasta vihapuhe itsessään vahingoittaa ja haavoittaa. Sillä on myös taipumus kääntyä teoiksi, se tasoittaa tietä fyysisen väkivallan käyttämiseen. Tämä uhkaa demokratiaa.

Vihapuhetta on pienimuotoisesta häiritsevästä kommentoinnista aina raiskaus- ja tappouhkauksiin. Sen lievempiäkään muotoja ei pitäisi väheksyä. Nekin ovat osa väkivallan jatkumoa.

Kuvassa on vaalimainoksia, joita on sotkettu ja revitty Riihimäellä.
Vaalijulisteiden töhriminen on arkipäivää monessa puolueessa. Riihimäellä julisteita on revitty ja sotkettu urakalla. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Uhkailusta ja häirinnästä on tullut arkipäivää, usein kohteina naisehdokkaat

Kysyimme puolueiden puoluetoimistoista ehdokkaiden uhkailusta ja häirinnästä. Häirintää koetaan lähes kautta puoluekentän.

Usein häirintä tapahtuu somessa. Se voi olla aggressiivista tai uhkaavaa viestittelyä, alatyylisiä kommentteja tai trollausta. Osa ehdokkaista on kohdannut häiritsevästi käyttäytyviä henkilöitä myös kampanjoidessaan.

– Vaalityön kiihtyessä tulee enemmän ilmoituksia häirinnästä, kuten uhkaavasta huutelusta ja tappouhkauksista sosiaalisessa mediassa, vihreiden järjestöpäällikkö Katja Hintikainen kertoo.

Vihreiden kokema häirintä ja vihapuhe kohdistuvat erityisesti nuoriin naisiin ja sukupuolivähemmistöjä edustaviin ehdokkaisiin. Laajuus ei juuri eroa aiemmista vuosista.

Somekommentteihin varaudutaan esimerkiksi valitsemalla luotettu henkilö suodattamaan pahimmat pois.

– Olemme sanoneet ehdokkaille, ettei tarvitse ihan kaikkea ottaa vastaan. Esimerkiksi henkilöön kohdistuvan törkeän uhkailun ja haukkumisen voi poistaa, Hintikainen sanoo.

Myös kokoomuksen ehdokkaat – etenkin naiset – ovat kohdanneet somehäirintää, vaikuttamisyrityksiä ja uhkailua.

– Merkittävä osa ehdokkaistamme kokee jonkinlaista häirintää jossain vaiheessa kampanjoita. Naisehdokkaille tulee enemmän alatyylistä viestintää. Kommenttikenttiin tulee vähättelevää palautetta, kaikista alatyylisimmät tulevat yksityisviesteinä.

– Yleensä nämä saavat ehdokkaat jatkamaan entistä aktiivisemmin, näyttämään, ettei heitä näin vaienneta. Etenkin vähemmän kokeneille ne voivat kuitenkin olla raskaita käsitellä, kokoomuksen kenttäpäällikkö Juho Kärkkäinen kertoo.

Vaalimainosjuliste lojuu vetisessä maassa.
Vihapuheen ja uhkailun kirjo on laaja pienimuotoisesta ja lievistä teoista rikoksiksi luokiteltaviin. Kuva: Miki Wallenius / Yle

Häirintä estää asettumasta ehdolle

Sekä vasemmistoliitossa että piraattipuolueessa on koettu, että häirintä vaikeuttaa jo ehdokkaiden löytämistä.

– Vaalihäirintä on näissä vaaleissa sellaisella tasolla, että useat erityisesti vähemmistöihin kuuluvat naiset ovat joutuneet harkitsemaan ehdolle asettumistaan. Pidämme tätä vakavana asiana, vasemmistoliiton puoluesihteeri Anna Mäkipää sanoo.

Vasemmistoliitossa somehäirintä on ollut monin paikoin törkeää ja uhkaavaa. Myös katukampanjoinnissa on ollut tapauksia, joissa aggressiivisesti käyttäytyvä henkilö on huudellut ehdokkaalle tai käyttäytynyt häiritsevästi.

Myös piraattipuolueen vaalipäällikkö Satu Immonen kertoo, että häirintä vaikuttaa ehdolle asettumiseen. Puolueella on naisehdokkaita ehdolla nyt kaikkien aikojen alhaisin määrä.

– On ollut vaikea saada ehdokkaita, koska some-lynkkaukset ovat olleet arkipäivää noin vuodesta 2015, jos menee sanomaan jotain poliittista maahanmuutosta tai koronasta. Nykyään yritetään vaientaa myös Natoon tai Venäjään liittyvissä keskusteluissa.

Trollausta ja valheiden levitystä

Häirintä voi olla myös trollausta ja valheiden levittämistä.

– Ehdokkaista levitetään valheellisia juoruja, tilaisuuksissa huudellaan ja kampanjoinnin estetään. Tullaan esimerkiksi tielle, jos ehdokas pyrkii keskustelemaan potentiaalisen äänestäjän kanssa, Iida Hämäläinen keskustan puoluetoimistosta kertoo.

Osalle uusista ehdokkaista häirinnän laajuus tulee yllätyksenä. Uusimpana keskustan häiritsijät ovat siirtyneet TikTokiin. Siellä on ollut ehdokkaiden maalittamista ja trollausta.

Trollausta ja uhkailua ovat kokeneet myös RKP:n edustajat, myös perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ehdokkaita on uhkailtu.

Myös ne, jotka vihapuhetta jakavat, ovat osa ilmiötä

Saresma uskoo, että osa vihapuheesta on yksittäisten ihmisten purkauksia, osa organisoidumpaa. Suojelupoliisin mukaan tällä hetkellä ei ole todennäköistä, että Venäjä tai jokin muu ulkomaa pyrkisi järjestelmällisestä vaikuttamaan vaaleihin.

Vihapuheen toimintamalli tulee amerikkalaisen nettioikeiston retoriikasta. Sen taustalla ovat patriarkaalinen kulttuuri ja jopa naisviha, jossa esimerkiksi nuoret naispoliitikot koetaan uhkana vanhalle valtajärjestelmälle.

– Tässä ollaan todella nyt demokratian peruskysymysten äärellä. Sananvapaus, ilmaisunvapaus ja ja poliittisen osallistuminen ovat demokratian keskeisiä arvoja. Nyt niitä horjutetaan. Myös niiden, jotka vihapuhetta jakavat, pitäisi tajuta, että he ovat osa ilmiötä, Tuija Saresma sanoo.

Korjattu Juho Kärkkäisen etunimi oikein 24.3. kello 21.56.

Suosittelemme