|
Anna-Lena tuntee sen uuden, modernin venäläisen sukupolven, joka kuuntelee MTV:tä eikä kannata Putinia.
- Viime aikoina on ollut pelkoa Venäjän liukumisesta takaisin totalitääriseksi valtioksi. En pelkää sitä. Maassa on niin paljon hyvin koulutettuja, älykkäitä nuoria, joita ei voida enää huijata totalitääriseen ajatteluun. He ovat siinä suhteessa jo "menetetty sukupolvi", koska he ovat modernisti ajattelevia ihmisiä.
- Lyhyellä tähtäimellä kehitys ei näytä kovinkaan lupaavalta, mutta pitkällä tähtäimellä uskon, että voimme olla rauhassa. Yksikään tuntemani venäläisnuori ei kannata Putinia, koska tätä pidetään vanhanaikaisena ja kivettyneenä johtajana. Hän ei edusta nuoren polven Venäjää enää ollenkaan.
Itse olen tavannut nuoren polven venäläisiä Helsingissä lähinnä salsatunneilla. En erottanut heitä lantiofarkuissaan venäläisiksi, ja he puhuivat loistavaa englantia. Sen sijaan tyttäreni luulevat, että kaikkien venäläisten nimi on Tatjana, koska sattumalta heidän harrastuksiaan vetävät Helsingissä venäläiset. Sirkuskoulu, rytminen voimistelu ja pianonsoitto: Tatjana, Tatjana ja Tatjana.
Hjuva tutot!
Kohennan huulipunaani. Mitä me voisimme tehdä, että tietäisimme naapurista enemmän ja olettaisimme vähemmän?
Anna-Lena ja Nadja ovat sitä mieltä, että suomalainen media tykkää erityisesti tehdä juttuja, jossa näytetään Venäjän ongelmia, kuten kadulla palelevia mummoja, sairaita lapsia tai katulapsia. Se saa meidät tuntemaan itsemme paremmiksi.
- Suomi käänsi katseensa vahvasti länteen jo kymmenen vuotta sitten, kun liityimme Euroopan Unioniin. Me ajattelimme, että vihdoinkin. Suomalaiset eivät halua olla itäeurooppalaisia, Anna-Lena selvittää.
Helsinkiläistenkin kauppojen ikkunoissa on venäjänkielisiä lappuja, joissa lähinnä muistutetaan turvakameroista.
- Onneksi joissakin lukee, että "meillä puhutaan venäjää!" Venäläisissä turisteissahan on mieletön ostopotentiaali, Anna-Lena korostaa.
- On sääli, että venäjän kieltä opiskellaan niin hälyttävän vähän. Annamme osaamisen valua hukkaan. Vodka, karvahatut, Leninin patsaat ja Puna-armeijan natsat ovat suomalaisnuorille neukkunostalgiaa. Enemmän voitaisiin kuitenkin kirjoittaa vaikka Pietarin uskomattomasta klubielämästä ja näyttelyistä, hän herättelee.
Huomaan, että olen venäläiseksi aivan liian hiljainen. Ei oikein meinaa juttu luistaa kaupungilla. Anna-Lena on todennut itsestään saman.
- Pidin itseäni jopa epäsuomalaisen puheliaana, kunnes katsoin videolta ensimmäistä Venäjällä viettämääni uutta vuotta vuonna 2001. Tajusin, kuinka tyypillinen suomalainen olen. Drinkki kädessä nyökyttelin, sanaakaan en sanonut!
Hän uskoo tietävänsä myös, miksi ministerineuvos Tutshnin oli sitä mieltä, että Suomi ei osoittanut tarpeeksi empatiaa Beslanin koulukaappausdraaman yhteydessä.
- Kyse on kulttuurieroista. Venäläisessä kulttuurissa kuuluu sanoa runsain sanakääntein miltä tuntuu, kun taas suomalaiset toteavat, että eipäs nyt ruveta liioittelemaan. "Otamme osaa" ei venäläisen korvissa kuulosta kovinkaan osaaottavalta.
TEKSTI HANNA JENSEN KUVAT JOHN PALMÉN
|
