|
Статья в Хесари:
Näkemiin Suomi
Umayya Abu-Hanna uupui 30 vuoden jälkeen suomalaisiin ja muutti Amsterdamiin. Ei hän persuja paennut, vaan älymystöä.
RITVA LIISA SNELLMAN HS
Amsterdamilaisen lähiön katu päättyy mereen. Kaupungissa on aina vesi lähellä. Ja toiset ihmiset. Suurkaupungin alueella asuu yli kaksi miljoonaa ihmistä, ja lisää muuttaa koko ajan, sillä kaupunki houkuttelee globaaleja nomadeja. Globish, ei-äidinkielenä puhuttu englanti, on jo sen kakkoskieli.
Matalan kerrostalon nimikyltit todistavat muuttoliikkestä: Mhamood, Liu, Mahnin ja uusimpana Abu-Hanna.
Runsas vuosi sitten Umayya Abu-Hanna päätti, että hän muuttaa pois Suomesta. Päivä on helppo muistaa, sillä se sattui olemaan jouluaatto.
Se on päivä, jolloin Suomessa ei yleensä tehdä suuria päätöksiä, mutta ei Umayya Abu-Hannakaan ole aivan tavallinen suomalainen. Tässä ohuttukkaisten maassa hän on erottunut aina muista. Isotukkainen palestiinalainen, joka puhuu vuolaasti ja kärjistää sanottavansa niin, että suututtaa väistämättä osan kuulijoista.
Hän on värikäs ja dramaattinen. Kuin älymystön Lenita, jonka kaikki tuntevat pelkällä etunimellä. Umayya.
Kun muissa lapsiperheissä elettiin kihisevää joulupukin odotusta, Umayya katseli päiväunille uuvahtanutta tytärtään ja mietti tulevaisuuttaan. Elämä täyttyi yhä pätkätöistä. Vuoden pesti Valtion taidemuseon kehittämisyksikön monikulttuurisuusasiantuntijana oli taas päättymässä, ja työn sisällöstäkin oli erimielisyyksiä.
Eikä hän pitänyt enää julkisesta kuvastaan: se oli kaventumassa nalkuttavaksi akaksi.
Ja sitten oli Reema, Etelä-Afrikasta adoptoitu tytär, joka oli oppinut puhumaan ja osasi jo kertoa vähillä sanoillaan, että hän vihaa mustaa ihoaan.
Ehkä heidän olisi helpompi asua muualla.
Päätös syntyi yhtä ripeästi kuin edellinen suuri muuttopäätös.
Silloin elettiin vuotta 1979. Palestiinalaisperheen tytär Umayya Abu-Hanna oli tavannut suomalaisen maailmanmatkaajan ja rakastunut. Hän halusi muuttaa Suomeen.
Mutta vanhemmat eivät heti suostuneet. Tyttären pitäisi käydä katsomassa, millaiseen maahan hän olisi muuttamassa.
Se oli kaunis ja ihana maa, täynnä uusia värejä, tuoksuja, makuja ja tuntemuksia. Punaisina ja keltaisina hohtavat lehtipuut, syksyisen luonnon väkevä tuoksu, metvurstileivän savuinen kirpeys, viileä järvivesi hikisellä saunaiholla.
Poikaystävän äiti lauloi leipoessaan, ja Umayya maistoi ensimmäisen kerran karjalanpiirakoita.
Puolentoista vuoden kuluttua Umayya muutti Naantaliin, ja Suomi näytti pian toisen puolensa. Töpselinenäisten pellavapäiden joukossa hän näytti erilaiselta, ja erilaiselle sai huudella melkein mitä vain.
Mutta sinnikäs siirtolainen ei lannistunut. Umayya opetteli suomea, erosi, muutti Helsinkiin ja alkoi opiskella yliopistossa, tiskasi, kitki rikkaruohoja, oli kauden Helsingin kaupunginvaltuustossa, suoritti vielä toisen tutkinnon ja valmistui taiteen maisteriksi.
Tämä siis tiivistettynä. Tulostettuna Umayya Abu-Hannan ansioluettelo täyttää viisi ja puoli paperiarkkia.
Nyt Abu-Hannan pikku perhe on asunut Amsterdamissa muutaman viikon.
Kaupunki alkaa tuntua jo omalta ja asunto kodilta. Amsterdamissa ei äiti sen enempää kuin tytärkään ole eksoottinen, erikoinen eikä hämmentävä.
"Täällä on helppo sulautua ihmisjoukkoon, sillä jokainen on erilainen."
Umayya ei pidä tavasta, jolla Suomi suhtautuu siirtolaisiinsa. Viranomaiset kyselevät netissä kolmannen sukupolven ulkosuomalaisilta paluuhalukkuutta, vaikka maassa asuu jo joukoittain koulutettuja ja työhaluisia siirtolaisia. Nimenomaan siirtolaisia. Ei maahanmuuttajia. Sitä sievistelevää sanaa Umayya ei halua käyttää.
Hänen mielestään paluuhalukkuudesta kyseleminen kertoo valtiokoneiston piilorasismista. Etninen suomalainen on aito ja haluttu suomalainen.
Sama hyvin piilotettu torjunta henkii Umayyan mielestä maabrändiraportistakin.
"Siinäkin korostetaan, että suomalainen on rehellinen. Kysypä siirtolaiselta, onko suomalainen rehellinen. Siirtolaista kusetetaan Suomessa aivan kuten suomalaista blondia Marokon hiekkarannalla."
Umayyan mielestä Suomi on muuttunut 30 vuodessa nationalistisemmaksi. Alemmuuskompleksista on hypätty suoraan ylemmyyskompleksiin. Suomessa on maailman paras koulutus, maailman paras se ja maailman paras tämä. Muotoilukin on niin tasokasta, että erilaiselle estetiikalle ei jää tilaa, ja niin esimerkiksi amerikkalainen arkkitehti ei saa töitä.
|
