Цитата:
|
Сообщение от Crest
Myös rattijuoppo ilmoittautui itse poliisille
Autovaras käräytti itse itsensä Kuopiossa
A A
11:23
(Päivitetty 11:35)
Asta Tenhunen
Poliisin työ oli perjantaiaamuna Kuopiossa niin helppoa kuin voi olla, kun kaksi rikoksista epäiltyä ilmoittautui itse poliisille.
Ensin yksi mies pyysi kuopiolaisen huoltoaseman henkilökuntaa soittamaan hätäkeskukseen ja kertomaan miehen varastaneensa auton Forssasta. Miehen mukaan poliisit voisivat tulla ottamaan hänet kiinni Kuopiosta huoltoaseman pihalta.
Poliisit menivät huoltoasemalle, jossa keski-ikäinen mies olikin odottamassa. Hän kertoi, että varastettu auto oli mennyt rikki, hän oli joutunut kävelemään ja siksi halusi poliisit apuun, kun hellepäivänä käveleminen ei maistunut mieleiseltä puuhalta.
Kun poliisit olivat selvittelemässä asiaa, poliisipartion luo tuli toinen mies, joka halusi puhaltaa alkometriin tietääkseen, missä kunnossa on menossa töihin.
Autolla paikalle tullut nuorehko mies puhalsi alkometriin 1,07 promillea. Näin kärähti yksi oma-aloitteinen rattijuoppokin samalla kertaa. Mies joutui jättämään autonsa niille sijoilleen ja lähtemään poliisien kanssa selvittelemään asiaa.
Poliisin mukaan on erittäin kiitettävää ja toivottavaa, että rikoksiin syyllistyneet jatkossakin ilmoittautuvat suoraan itse poliisille.
|
Интересны настоящие мотивы и как все было на самом деле.
|