Parvekkeella tupakointi kuumentaa usein tunteita. Moni taloyhtiö on koettanut asettaa sille rajoituksia ja kun riita on puhjennut, päätöksiä on haettu oikeudenkäyntien kautta. Mikä oikein on tilanne – voiko taloyhtiö kieltää parveketupakoinnin ja jos voi, millaisin edellytyksin?
Taloyhtiöiden tekemiä parveketupakoinnin rajanvetoja selvittää Suomen Kiinteistöliiton päälakimies Anu Kärkkäinen.
– Parveketupakoinnin kieltäminen on varsin vaikeaa. Taustalla on korkeimman oikeuden päätös, joka ei arvioinut tupakoinnista aiheutuvaa terveyshaittaa, mutta päätyi siihen, että yhtiökokouksen kieltopäätös oli mitätön. Parveketupakoinnista ei ollut tässä tapauksessa osoitettu oikeudenkäynnissä terveyshaittaa eikä siihen ollut myöskään vedottu, Kärkkäinen kertoo.
Helsingissä on kuitenkin ollut kolme tapausta, joissa tupakointi parvekkeella on kielletty terveysviranomaisten taholta. Kärkkäinen korostaa, että kyse on yksittäisistä tapauksista, joista kahden oikeuskäsittely on edelleen kesken.
– Vain yksi päätöksistä on lainvoimainen, koska siitä ei ole valitettu. Kaksi on hallinto-oikeuden käsiteltävänä ja jää nähtäväksi, kuinka se suhtautuu asiaan ja eteneekö käsittely jopa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, Kärkkäinen toteaa.
Omassa asunnossa saa sauhutella
Tupakointi voidaan siis kieltää haitan aiheuttajalta – tupakoivalta henkilöltä – nimenomaan terveydensuojelulain nojalla ja ainoastaan parveketupakoinnin osalta. Omassa asunnossa polttamisen osalta puuttumiskynnys on vieläkin korkeampi.
Taloyhtiö ei voi missään olosuhteissa kieltää tupakointia asunnon sisätiloissa. Entä jos savu kulkeutuu asunnosta toiseen esimerkiksi ilmanvaihtokanavan tai rakenteissa olevien rakojen kautta?
– Kyllä se on taloyhtiön asia tilkitä rakenteet ja tarkistaa ilmanvaihdon toimivuus, Kärkkäinen toteaa ykskantaan.
Vuokrataloyhtiöissä tupakointiin voidaan joissain tapauksissa puuttua tiukemmin kuin asunto-osakeyhtiöissä. Siellä yhtiö ja asukas tekevät vuokrasopimuksen, jossa voidaan kieltää tupakointi huoneistossa.
– Kielto voi todennäköisesti koskea myös parvekkeella tupakointia, Kärkkäinen sanoo.
– Näissä tapauksissa olisi suositeltavaa kertoa jo asuntoa tarjottaessa, että tämä taloyhtiö on esimerkiksi tarkoitettu erityisryhmille ja savuton ja sitoutua näin sopimuksessa siihen, ettei huoneistossa ja parvekkeella tupakoida, Kärkkäinen jatkaa vielä.
Kärkkäinen toteaa kuitenkin, että kiellon rikkomiseen puuttuminen – voidaanko vuokrasopimus esimerkiksi irtisanoa tai purkaa – ovat juridisesti hankalia kysymyksiä.
http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto...loyhtio?1106776