Pauli

последняя версия, с поправками,ошибки тоже вроде иправлены

Hyvä on,ei pohdita elämän tarkoitusta,puhutaan siitä baarista,

siitä stroboskoopin yllä leijuvasta sambukan ja tupakan hajusta

Se paikka on aina täynnä,
Perjantaisin tupaten täynnä

Ei olla se humalaispari,joka onnea uhkuen ,vetää röökiä pihalla,yksi kenkä on kainalossa,
Irtosi korko vahingossa,
Melkein kuolevat nauruun,lisää onnea tulossa.

Ei sitten Maailman pelastamisesta,ei se kiinnosta,
Kerro heidän,ei meidän etelämatkasta ja vuokrahuoneesta
Kerro miten hän hedelmävatia tuo huoneen sisään,
Ja että taksikuskit on konnia, ei mahda mitään,
Ja miten eukko noutaa kuivuneet pyykit heidän ikkunan takana,
On tainnut liikaa kuivua toikin lakana

Ja kuinka helpolla tulee he toimeen,

Tuollaista kulta on muiden onni.


Kerro kuinka yksinäinen on joka tärkeää tietoa kantaa,

Kuinka auringon polttamaa naamaa kaunistavat hymy

ja valkosipulia valkeimmat hampaat.

Ja jos ekarööki vedetään tyhjään mahaan,

Se kaataa voi helposti ihmisen maahan,

Muuten tavallisista asiosta jatkathan.


Miten rakastavaisten luona sakenee ja säkenöi aine,

Vanhukset pyrkii läpi yksinäisyyden paineen,

Niin kuin hyiseen bussin ikunaan

Yrittää saada edes pieni aukko hengityksen lämmöllään,

Hankaten samalla lasia hihallaan.

Ne puhuvat niistä,jotka ovat jo poissa

Kuin elävistä,ja puheet aina vaan toistuu.


Miten kauniit ja komeat mutta ei me,ensikertaa suutelevat, toisiaan peläten

ja liikenneruuhkassa seisten laulavat radiota kuunnellen.

Miten kenkäpahvissa kuin kylmää nukkea

Kannetaan kuollutta kissaa,ja pannaan maahan se nukkumaan.

Miten ollaan etelälomalla ja väärään aikaan taas soi,

eikä pystytä henkeä pidätellen edes kuiskaamaan:
"Äiti,ollaan kunnossa,moi!"

ja kun joskus he saavat omaa jälkikasvua,niitten poikien nimet on idiottimaisia,

Mutta niistäkin tulee ei meidän kaltaisia.


Kerro kulta, miten korkokengät ja kirja sänkyyn sopivat

Miten luetaan Teresa Batistasta,joka enää ei tykkää sotia

Ja välillä ylös kun katsotaan,niin itku ei pure vatsaan.

Ja miten ihmiset päivittäin riistää henkensä
pysyäkseen hengissä


Kerro miten hän lasejaan ilman voimakkuuksia käyttää

Taitaa näin luotettavammalta näyttää,

Isänsä sihteriin,vahtimestari-tätiin,tikettimyyjään kai vaikuttaa,

Mutta jos vaihtamaan juoruja kaveripöytään hän istahtaa
Silmälasit on silloin possa, on teini ja melkein seitsemäntoista


Kerro minulle miten kesällä ilotulitus ääntelee meren yllä

ja miksi ainoa meidän yhteinen kuva ei kelpaa koristaa kirjahyllyä

miksi kaikkien turhien vuosien jälkeen ainoa tekstiviestisi jäänyt on mieleen,

kelpaa sellaisenaan hautakiveen,vaikka muuten mennyt on pieleen.

Miten viha saa hampaasi vaikka timantin murskaamaan

miksi näytellä muille että eromme olisi tie onnelaan.


Miksi ne jotka jakaa neuvojaan ei siivoa rasvasta ja syljestä näppejään,

Miksi ovat kiinnostuneita henkilökohtaisesta,

Mutta ei meille ajankohtaisesta.

Miksi mikään kipu ei ole sen arvoista

Että siitä pitäisi kirjoittaa jossakin vaiheessa.

Kerro miksi ne joilla ei ole kerrotavaa aina jauhaa vain joutavaa

valittaa stressistä

seurapiireissä,tyhjäntoimittajien muotimestoissa,

kaikki muka tunnetut näyttelijät

asiota kasittelevät,

miksi ikoonista tuleekin turhimus

Kerrohan,ja mulle kelpaa ainoastaan totuus.


Miksi ollaan nyt unetonta lihaa,meidän virnekin on aitoa vihaa,
Vaikka komeita ja kauniita oltiin

Tai ehkäpä sittenkin niistä, jotka aikovat Cape Pointiin.


He istuvat meren rannalla syleillen

Hiekka iholla kuivuu ja karisee

He arpovat kumpi kätensä pesee

Ja kävelee alas,

Täytyy lainata kalastajilta veitsi,leikata hunajameloni ja ananas.

Anikselta ja neilikalta tuoksuvat he,
He tuoksuvat paremmalta kuin me