|
Palasin juuri yölenkiltä koirani kanssa.
Ihanaa kävellä valkoisina kesäöinä nukkuvan
kaupungin katuja. Valoisaa, hiljaista eikä
ristin sielua.
Nähtiin jänis. Koirani reagoi kuten
kuuluikin - se ryntäsi pupun perään. Minä
sen metsästysviettinsä kunnioittaen,
liityin takaa-ajajien joukkoon, koska 8-
metrinen fleksi rajoitti tuntuvasti koirani
liikkumista. Emme tietenkään saaneet
jänistä kiinni, mutta sen nurmikolle
jättämät tummanruskeat papanat maistuivat
kyllä hauvalleni. Aikaisemmin ihmettelin
kovasti hallini turmeltunutta makua, kunnes
sain tietää, että kyseinen tuote sisältää
paljon kuitua ja on hyväksi lemmikkimme
suolistolle.
Lapseni eivät ymmärrä minun ja koiramme
metsästysleikkejä.
- Taasko jahtasitte oravia? – pudistaa
moittivasti päätään vanhempi tytär ennen
kuin kerkiän avata suutani. Välillä minusta
tuntuu, että roolimme ovat vaihtuneet....
|
