|
Tusovkarock 2005 (5nizza в Хельсинки)
Suomen ainoa venäläisen populaarikulttuurin festivaali Tusovkarock
pidetään 11-13.3.2005 Kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä. Festivaali
järjestetään jo kuudetta kertaa ja sen pääesiintyjäksi saapuu
5Nizza(pjatnitsa)yksi Venäjän tämän hetken kuumimmista bändeistä.
Reggae-pohjaista musiikkia soittava 5Nizza on jo useamman vuoden ajan
esiintynyt ympäri Venäjää loppuunmyydyille katsomoille. Yhtye julkaisee
toisen, kiihkeästi odotetun levynsä Moskovassa juuri ennen Tusovkarockia.
Tusovka tuo yhtyeen Suomeen ensimmäistä kertaa, usean vuoden neuvottelujen
tuloksena.
Festivaalin ohjelmassa on perinteisesti sekä venäläisiä että suomalaisia
bändejä. Perjantain ohjelmassa on folk-rockia ja jazzia. Lauantaina
reggaen lisäksi luvassa on ainakin hip hopia. Sunnuntain soundeissa
yhdistyvät niin elektro kuin funk ja blueskin. 5Nizzan lisäksi
festivaaleilla esiintyvät venäläiset WK?, Posle 11 ja Kartel sekä
suomalaiset Korpi Ensemble, Plutonium 74 ja Black Audio. Sunnuntaille on
luvassa myös venäläisten nuorten nykyohjaajien lyhytelokuvia. Koko
viikonlopun ajan on tarjolla tuttuun tapaan venäläisiä herkkuja. Lisäksi
Glorian tiloissa on nähtävillä Mira Käkösen Pietari-aiheisia valokuvia.
Tusovkarockin ennakkoliput ovat saatavilla Tiketistä ( www.tiketti.fi)
10 euro/12 euro/8 euro/päivä ja 25 euro / 3 päivää
-----------------
www.scandicpharma.com
|