Enologi

Aloin itsekin miettiä asiaa. Itse en ole venäläinen, mutta Suomessakin sen verran vähän elämäni aikana asunut, etten miellä itseäni kovin suomalaiseksi (vaikka sanotaan että minulla venäjässä on selvä aksentti, suomessa taas ei ole). Minulla on Venäjällä runsaasti ystäviä - tosin erikoista että Moskovassa paljon enemmän kuin Pietarissa vaikka Pietarissa tulee enemmän oleiltua. Suomessa taas venäläisiä ystäviä ei ole, muutama miten kuten ohimenevä tuttu ja satunnainen naisystävä, jotka nekin tuntuvat ennemmin tulevan ja menevän kuin jäävän. Olen paljon sosiaalisempi kuin keskivertosuomalainen, mutta toisaalta runsas matkustaminen ja melkomoinen tarve olla usein ihan rauhassa omissa oloissaan saa aikaan sen, että en halua kenenkään kanssa kovin intensiivisesti nähdä, vaikka hyviä ystäviä oltaisiinkiin. Mieluummin harvoin ja "laatuaikaa" kuin usein ja tyhjänpäiväistä oleilua. Olisiko tässä syy? Suomalaiset ystäväni (ainakin ne, jotka vuosien varrella jääneet) suurelta osin samanlaisia kuin minä, eli he pitävät luonnollisia pitkiäkin taukoja yhteydenpidossa ja tapaamisissa. Suomessa asuvat venäläiset tuttavani ovat ehkä kokeneet sen etäistäväksi tai kiinnostuksen puutteeksi ja vastanneet omalla passiivisuudellaan, jolloin ovat pikku hiljaa kadonneet kontaktiverkosta. Venäjällä asuvat tutut taasen tiedostavat, että asun kokonaana загран, jolloin odotusarvo ei olekaan kovin intensiivinen yhteydenpito. Lisäksi useimmat moskovalaiset ystäväni myös sen verran kiireisiä töiden ja/tai opintojen kanssa, ettei kovin intensiivinen ystävien kanssa olo toimi edes Mossen puitteissa.

Joka tapauksessa voiko tästä vetää laajemminkin johtopäätöksiä?

Mitä tulee sitten aloittajan Kri:n ja vastaavien kokemuksiin niin vaikea ottaa kantaa. Yannaran tapauksessa on selvä, että suomalais-venäläinen koulu ympäristönä on venäläisten suhteen vähemmän ksenofobinen kuin valtaväestö keskimäärin, joten ystävystyminen helpompaa. Myös suuri osa ainakin pääkaupunkiseudun venäläisistä asuu kaupunginosissa, joissa paljon venäläisiä ja maahanmuuttajia yleensä. Tällaisessa ympäristössä tapahtuu helposti segregoitumista sekä etnisten ryhmien välillä että asetelmalla "kantasuomalaiset" ja "muut". Puolin ja toisin ennakkoluuloillakin varmaan tekemistä asiassa. Sinänsä kokisin suomalaiset kuitenkin mainettaan avoimemmiksi, mutta kun se yksityisyys ja ihan omat kuviot tärkeitä, ei hyvienkään ystävien kanssa tuntimäärissä vietetä ihan hirveästi aikaa. Lisäksi naapureihin tutustuminen Suomessa isommissa kaupungeissa aika pintapuolista, omat ystävät tulevat enimmäkseen lapsuudesta, harrastuksista, työpaikoilta ja toisten ystävien kautta. Suomalaiset ovat harrastus- ja yhdistyskansaa. Urheiluseurat, harrastuspiirit, kaikenlaiset kansalais- ja aikuisopistot, kaupunginosayhdistykset jne. jne. ovat paikkoja joissa suomalaiset tutustuvat toisiinsa. On myös paljon ihmisiä, jotka eivät lapsuuden ja nuoruuden jälkeen juuri hanki uusia ystäviä muuten kuin ehkä tyttö/poikaystävien ja omien läheisten ystävien kautta.

Ovatko suomalaiset sisäänpäinlämpiäviä? Itse olen kulttuurisesti noin puoliksi suomalainen ja väittäisin etteivät ole. Tosin riippuu katsantokannasta. Suomalaiset ulkomailla ollessaan hakeutuvat paljon suomalaisten seuraan, mutta kokemukseni mukaan miehillä ja naisilla eroja. Naiset viettävät aikaa suomalaisten kanssa, mutta hankkivat myös paikallisia ja/tai muita ulkomaalaisia tuttuja, kun taas miehet enemmän omassa piirissä joko tottumuksen tai vieraassa ympäristössä pintaan tulevan sosiaalisen joustamattomuuden johdosta. Tuskin se varsinaisesti sisäänpäinlämpiävyyttä on, ennemminkin sitä, ettei oikein osata tutustua muunlaisiin ihmisiin.

Lasten osalta tilanne on toinen. Pienet lapset imevät paljon kodin asenneilmapiiristä ja esimerkiksi akateemisen venäläisperheen lapsen on varmaan vaikea löytää ystäviä suomalaisen betonilähiön asukkaiden lapsista, kun vanhempien koulutus- ta työtausta on linjaa peruskoulu - hanttihommat - fatta - keskikaljabaari, koska fakta on, että Suomessa juuri alemmissa sosiaaliluokissa ksenofobia on voimakkainta ja maahanmuuttajat usein päätyvät ainakin ensimmäisinä vuosina ja isoissa kaupungeissa ympäristöihin, joissa sekä paikallisväestön alemmat sosiaaliluokat sekä maahanmuuttajat yliedustettuna.

Eilen juuri aloitin uudessa toimintaympäristössä (Jyväskylän yliopisto) ja juttelin ohimennen heti kahden Venäjällä syntyneet ensimmäisen vuoden opiskelijan kanssa. Tuntuivat olevan tasapainossa itsensä ja ympäristönsä kanssa enkä huomannut mitään ennakkoluulojakaan heitä kohtaan toisten opiskelijoiden puolelta. Samoin Åbo Akademilla Turussa olen törmännyt sekä venäläisiin vaihto-opiskelijoihin että venäläistaustaisiin tutkinto-opiskelijoihin eikä kellään tuntunut olevan isompia hankaluuksia sosiaalisessa kanssakäymisessä.